sunnuntaina, joulukuuta 22

Sverige och Viena

Kommentoikaa näkyvätkö kuvat vai eivät!

Moi :) Sori kun näitten ruotsin kuvien postaaminen vähän venyi, joulukiireitä ja kaikenlaista… Kuten huomaatte kuvat Tukholman kaupungista jäi aikalailla vanhan kaupungin katujen ja kujien kuviksi. Täytyy myöntää, että muualta kaupungista en löytänyt melkein mitään kuvattavaa o.o Rakennukset ei nimittäin sointuneet yhtään yhteen toistensa kanssa ulkonäön puolesta, joten ei oikein iskenyt mua. Ostoksia tuli kuitenkin tehtyä reippaamman puoleisesti, mutta mamma petaalar hehe Niistä lisää sitten jouluaaton jälkeen ;)

Sisko kävi perheineen kylässä meillä eilen, joten Vienasta tuli räpsittyä muutamia kuvia. Pikkuneiti oppi ekasta kerrasta mistä löytyy pipareita olinkohan nyt esimerkillinen täti… 




Tätä postausta tehdessäni jouduin tujoittelemaan ja fiksaamaan huonon osaamiseni avulla niin paljon html-koodia että saan varmaan painajaisia. Flickrillä oli varmaan tarkotuksena helpottaa kuvien jakamista tai jotain, mutta lopputulos on päinvastainen ainakin mun mielestä. Aina kun jotkut tälläset isot firmat niin kuin Google tai Yahoo tekee jotain tollasia uudistuksia, jossa tarkotuksena on saada ihmiset usein jakamaan kaikkia juttujaan aiheuttaa sen että oon valmis hakkaamaan päätä seinään. Kaikki nippelikonstit html-koodin kanssa pitää opetella uudestaan eri tavalla jne. Jotkut ehkä ymmärtää mitä tarkotan, vaikka selitinkin epäselvästi?

8 kommenttia:

  1. Upeita kuvia, mutta mitäs ihmettä nuo flickr-jutut on? o__o
    Tuleeko nyt kaikille kuviin tollaset jännät flickrnuolinappijutut > n <

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ne on siis sellaset selausjutut sun muut jotka näky ennen vaan flickrissä, aika häiritsevää että ne näkyy nyt joka paikassa kiitos uudenlaisen htmllän >:(

      Poista
  2. Hyvin näkyy kuvat. Piparit on parhaita ^o^/ <3 <3 <3
    Tokassa Vienan kuvassa on ihanaa joulun odottamisen tunnelmaa (itselleni tuli heti tällainen mielikuva): Pipari kädessä ja tähyily ikkunasta ulos tonttujen varalta ^___^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä!
      Heheh, en ite keksinytkään että sen voi ajatella noinkin ja luultavasti osuit ihan oikeaan 8) tonttujahan aivan vilisee näillä nurkilla

      Poista
  3. No lagas aika kauan mut lopulta näky :D Ihana Viena <3 (äh tällä koneella ei saa kunnon sydäntä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne lagii aika paljon, mutta kai se on pääasia että näkyy kuitenkin… Kiitti ♥

      Poista